Hauskoja pelejä lapsille netissä

Netissä on useita lasten peleihin erikoistuneita sivustoja. Niiden tarjoamat pelit ovat hauskoja ja harmittomia, ja parhaimmillaan ne toimivat myös opetusvälineinä. Aivan pienille lapsille suunnatut erilaiset aakkos- ja numeropelit nimittäin opettavat taaperoille asioiden hahmottamista. Hieman vanhemmat lapset puolestaan voivat aloittaa kirjainten ja numeroiden opettelun erilaisten lasten pelien avulla.Hauskoja ja harmittomia ajanvietepelejä lapsille löytyy esimerkiksi sivulta KidsGames.org. Pelejä löytyy eri kategorioissa. Coordination eli koordinaatiopelit mittaavat nimensä mukaisesti pelaajan koordinointikykyjä. Ralli-pelit ovat tietysti autopelejä. Lisäksi sivustolta löytyy palapelejä, korttipelejä ja kaikenlaista muutakin. Toinen vähän vastaavanlainen sivusto on AddictingGames.com, jonka Funny Games-osiosta löytyy varsin mielenkiintoisia ja hauskoja pelejä koko perheelle. Esimerkiksi World’s Hardest Game, Stealing the Diamond tai Fast Food Escape ovat ideoiltaan aika hillittömiä pelejä. Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan sovellu lasten (ainakaan yksin) pelattavaksi, sillä jonkin verran kaksimielisyyksiä näissä peleissä saattaa olla.Vielä voi mainita ainakin Nickelodeon-pelisivuston, ja jos haluaa kokeilla suomenkielistä peliä, niin niitä löytyy esim. Jaffa.fi-sivulta. Kannattaa etsiä itse lisää näitä pelejä netistä, sillä niitä on runsas valikoima ja tulee koko ajan lisää. Joskus raja lasten ja aikuisten pelin välillä on varsin häilyvä, eivätkä kaikki animaatiot, kuten vaikkapa Simpson’s ole välttämättä lainkaan perheen pienimmille tarkoitettuja, vaikka periaatteessa hauskoja piirroshahmoja ovatkin.